Haluan jakaa kanssanne yhden helmen Saimaan rannalla, jossa kävimme kesällä viettämässä hauskan illan. Ja mikä parasta, erinomaisen ruoan parissa. Mukana oli tietysti myös ystäviä, joten puitteet onnistuneelle illalle olivat valmiina. Aurinkokin paistoi ihanasti kesäillassa...
Oi kesä, koska nähdään...?
Puumalan Sahanlahden uusi omistajapariskunta on asettunut koko perheen voimin taloksi.
Tunnelma oli lämmin ja välitön, ja tunsimme olomme heti tervetulleiksi.
Heinäkuussa oli perjantaisin keittiömestari Ilkka Arvolan suunnittelemia ja kokkaaamia menuiltoja, joihin kannatti kyllä varata pöytä jo etukäteen. Myös mainetta niittänyt Markus Maulavirta oli vierailemassa kesällä muutaman viikon ajan Sahanlahden keittiössä !
Saimme viehättävän näköalapöydän terassilta, josta oli näkymät suoraan Saimaalle. Ja kyllä, kaikki pöydät olivat täynnä.
Söimme illan menun ja nautimme annoksiin sopivat viinit. Täydellistä, kukapa olisi uskonut, että possun poski voi olla niin maukasta ja pehmeää. Yllätin itseni kehumalla haukiterriiniä....Minä, maailman huonoin kalan syöjä. Tai ainakin Savon huonoin.
Tässä alla pari kuvaa veikeistä portaista alas rantaan....
Halusimme nauttia vielä kesäillasta Sahanlahdessa ja kävelimme pihapiirissä rakennusten määrää ihastellen ja suunnittelimme yhdessä mitä kaikkea tuolla voisikaan järjestää... Kokouksia, juhlia, illanviettoja...Jostakin kantautui kesäistä musiikkia ja Rantamakasiinilla olikin elävää musiikkia ja yllätyimme kuinka paljon siellä oli väkeä !
Osa oli varmaankin tullut illanviettoon veneillen....
Ensi kesänä ehditte tutustua tähän uniikkiin kohteeseen, joka kannattaa nähdä.
Nyt syksyllä Sahanlahdessa kokoustetaan ja vietetään illanistujaisia.
Ja pian alkaa pikkujoulukausi !
-Minsku-
Mahtavaa, että Sahanlahti on saanut uuden isännän ja emännän, jotka pitävät alueesta hyvää huolta.
VastaaPoistaEikö ! Perheyrittäjyys on hieno asia ! Ja välittyy paikan tunnelmaan heti.
VastaaPoista