Sehän jo tiedetään, ettei sushin rullailu ole hätäisen miehen hommaa...
Riisit on hyvä olla jo aiemmin keitetty ja jäähdytetty jne...
Noh, päätin jo viikolla että viikonlopun aikana voisi rullailla vähän susheja aikuiseen makuun, varailin aineksia jo kaupasta kaappiin.
Graavisavulohta, avokadoa, purjoa, kurkkua, paprikaa..
Onko teistä muuten kukaan lukenut uusinta Tatua ja Patua ?
Kirja kertoo ruoasta tosi hauskalla tavalla ja sain kyllä hyvät naurut kun luimme sitä yhdessä Pienen Miehen kanssa eräänä iltana.
Kun umpikado avataan, siitä tulee avokado. Hih!
Ja sitten se iski, oikea oivallus.
Keitä riisiä AJOISSA jo valmiiksi ja mausta, jäähdyttele jääkaapissa, kunnes on aika ottaa se käyttöön.
Toteutin tämän esivalmistelun jo torstaina muun ruoanlaiton yhteydessä ja sehän hoitui ihan huomaamatta. Plus että tiesin, että sushia saadaan nyt varmasti.
Sushin kaipuu yltyi lauantaina ja oli nopea pilkkoa kasvikset ja lohi, ottaa kaapista juuri minun mielestäni sopivan oloinen riisi esille.
Nyt tietysti joku tosi taitava rullailija miettii, että eihän noin voi tehdä, riisihän on jo vanhaa...
Noh, mun mielestä se totteli tosi hyvin ja olin lopputulokseen ihan tyytyväinen.
Näillä taidoilla huom, muutaman kerran vasta sushia tehneenä.
Näillä sitten herkuteltiin yhdessä Metko-messuilta kotiutuneen Miehen kanssa.
Wasabia runsaasti ja upotus soijaan. Toimii !
-Minsku-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti