torstai 3. heinäkuuta 2014

Yllätys! Surprise!

Meillä on mieheni kanssa tapana yllättää toisemme aina hääpäivinä, vuorovuosina.
Ja vähän joskus muulloinkin.. ;)

Miehellä oli syntymäpäivä, ja mietin, että mitä ihmettä keksisin lahjaksi
- blogisiskon avustuksella ideoita alkoi sinkoilla.
Päädyimme ideaan moottoripyöräajelusta, kohteena Vanajanlinna.



Ja päivänsankarille yllätyksenä, tietenkin!
Pikkuisen piti keksiä vedätyksiä ja selityksiä kevään aikana, mutta yllätys onnistui täydellisesti!



Päivänsankari oli aluksi hämmentynyt ja sanaton, mutta iloksihan se kuitenkin muuttui!

Sää suosi meitä menomatkalla, ajeltiin pitkin mutkaisia pikkuteitä ja ihailtiin suomalaista maisemaa!

 

Ilta Vanajanlinnassa onnistui myös täydellisesti!



Palvelu oli hyvää! Kaikki, mitä oli tilattu ja suunniteltu etukäteen, toimi loistavasti.
Rantasaunalla oli ihana istuskella auringonpaisteessa, rohkeat kävivät uimassa.

 

Illallistettiin viinituvassa, hyvää ruokaa, annoksiin sopivat viinit ja kerrassaan loistava palvelu.
Henkilökunnalla oli selvästi silmää toimia tilanteen mukaan...:)

Ystäväporukassamme on laulajia ja soittajia, joten ohjelmaa ei sen kummemmin tarvinnut suunnitella.
Hauskaa oli aamunkoittoon asti.:)

Onnea on hyvät ystävät!



Seuraavaa yllätystä odotellessa... ;)

Salli

* * *

Me and my Husband use to surprise each other once a year, on our weddingday. And on birthdays and so...
I made a birthday surprise for him, we went on a motorbike tour to Vanajanlinna
-and it was a succes! Everything was just perfect!
And my Husband liked it a lot, even though at first he was a bit confused and wordless ;)

Just waiting for the next surprise... ;)

Salli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti