torstai 28. elokuuta 2014

Matkavinkkejä?

Blogisisko vasta toipuu edellisestä, ihanasta Kämpistä ja Cheekistä,
mulla jo seuraavat kuviot mielessä!

Meillä on blogisiskon ja meidän Miesten kanssa perinne.
Joulukuussa, itsenäisyyspäiväviikonloppuna, lähdemme aikuisten pidennetylle viikonloppumatkalle.
Suunnittelu alkaa hyvissä ajoin, valitsemme ensin kohteen, joku kiva eurooppalainen kaupunki, sitten hyvän hotellin, vähintään 4 tähden, jossa runsas aamiainen ;)
 Valitsemme hyvät ruokapaikat, blogimaailmasta saa yleensä hyviä vinkkejä. Nähtävyyksistä valitsemme muutaman meitä kiinnostavan kohteen...
Joulutoreja on keski-Euroopassa yleensä tuohon aikaan, eikä niitä voi tietenkään ohittaa!

Joskus jakaannumme niin, että Miehet valitsevat oman tutustumiskohteensa- yleensä jotain sotamuseota tai vastaavaa, no, me me siskot sitten valitsemme omamme - oho,
shampanjabaari ostoskeskuksessa... ;)

Viikonlopun tarkoitus on rento yhdessäolo, ilman aikatauluja tai muita velvoitteita, paitsi että hyvää ruokaa on saatava. Mielummin parikin kertaa päivässä :)

Perinteemme on varsin tuore, aloitimme Tallinnasta 2012. Seuraavaksi olimme Berliinissä, jossa myös lausuttiin blogimme historialliset alkusanat, fondueravintola Feuer und Flammessa ;)
Nyt siis on suunnitteluvuorossa perinteemme kolmas kohde.
 
Hieman haasteellinen on tuo ajankohta. Haluamme nimenomaan käyttää vain (pidennetyn) viikonlopun, mikään kaukomatka ei siis tule kyseeseen. Euroopassa on joulukuussa kaikkialla talvi, säätila ei siis todellakaan ole se, joka kohdevalintaamme vaikuttaa... Toppatakeissa mennään!
 
 
Kuvat Googlen kuvahausta
 
Olemme alustavasti suunnitelleet, että lähtisimme tänä vuonna Prahaan. Kukaan meistä ei ole ennen Prahassa käynyt. Nyt mielellään ottaisimme vinkkejä vastaan, mihin kannattaa ehdottomasti tutustua tuon muutaman päivän vierailun aikana?
Parhaan vinkin Prahaan antaneelle on luvassa palkinto, jonka sitten kohteessa ollessamme blogisiskon kanssa päätämme, eli yllätystä luvassa :)
 
Tai jos jotain ihan huikeita matkavinkkejä johonkin muuhun talviseen matkakohteeseen tulee, niin avoimin mielin ollaan, mitään ei olla vielä varattu eikä lyöty lukkoon, paitsi tuo ajankohta ;)
Eikä ne vinkit hukkaan mene, ensivuonna ollaan lähdössä taas!
 
Salli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti