Lähdettiin Miehen kanssa viettämään yhteistä viikonloppua Yyteriin. Ihan kahdenkesken. Kyseessä oli viikonloppu, jonka olin varannut jo useita vuosia sitten Mennään Eteenpäin -sivustolta, ystävän vinkistä. Yyterissä tuo tapahtuma on vain kerran vuodessa ja olimme joutuneet perumaan päällekkäisyyksien vuoksi aiemmin menomme. Tänä vuonna meitä siis onnisti ja vahvistimme osallistumisemme. Kummallakaan meistä ei ollut käsitystä siitä, mitä tuleman pitää, vaan läksimme avoimin mielin matkaan.
Sanalla sanoen viikonloppu oli mahtava!
Mukana oli useita pariskuntia, mutta toisiin tutustuminen jäi hyvin pintapuoliseksi. Viikonlopun pääosassa olimme me pariskuntana. Ja se rakas puoliso.
Opimme uusia tapoja kommunikointiin toistemme kanssa, keskustelimme asioista, joista keskustelu ei ollut aiemmin käynyt mielessäkään. Opimme toisistamme uusia asioita ja tunsimme todella lähentyneemme. Ihan kuin oltaisiin taas vastarakastuneita!
Suosittelen ilmoittautumista ME- viikonloppuun, mikäli oman parisuhteen ylläpito ja hoito kiinnostaa. Varsinaisesti mitään uutta ei tuolla tule ja niinkuin sanottu, ei tarvitse olla ongelmia sinne mennessä. Jos parisuhde on jo nyt hyvällä mallilla, ME -viikonlopun jälkeen se on sitten entistäkin parempaa.
Viikonloppuja järjestetään usealla eri paikkakunnalla.
Itse halusimme Yyteriin hiekkarantojen vuoksi. No, maaliskuiset hiekkarannat tuli koettua, täytyy joskus kesäkelillä käydä uudelleen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti