maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vihaisia lintuja



Mieheni on yrittäjä, ja sehän tarkoittaa töitä vuorotta... No ei sentään! Joskus kuitenkin on tilanteita, että hän joutuu/ pääsee esim. viikonloppuna töiden puitteissa käymään jossain lähikaupungissa, ja usein nuo tilanteet hyödynnetään niin, että koko perhe lähtee mukaan. Yhdistetään siis työ ja huvi niin, että Mies hoitaa sen työn ja me muut huvitellaan.
Tämän viikonlopun työ(huvi)matka oli Imatralle. Pienet pojat Juniori ja Teini lähtivät mukaan, ja saatiin vielä joukkojamme täydentämään Blogisiskon Junnari myös. Ja kun Imatralle oltiin menossa tuollaisen kymppivee ja -alle katraan kanssa, niin eihän meidän huvituskohteemme voinut olla muu kuin...


Mies siis työjuttuihin, ja me huvittelemaan. 
Juniori oli käynyt ko. puistossa ennenkin, toisille tämä oli aivan uusi kokemus. Ja tykkäsivät kyllä! Nuo kymppiveet alkaa jo olla siinä iässä, että ollaan niin isoa poikaa, mutta onneksi vielä leikit ja huvitukset sopivassa seurassa vievät mennessään. Kiva katsoa sitä iloa ja riemua, mikä leikkiessä ja touhutessa on. Ja kun on sopiva kaveri mukana, niin veljeksetkin unohtavat keskinäisen nahistelunsa. Ihanaa!


Kuva-arvoitus, etsi 3 poikaa...

Kaiken sen touhuilun jälkeen meille tietenkin tuli nälkä, ja koska kaikki pojat olivat innokkaasti seuranneet Putous -ohjelmaa, veimme heidät Imatran Rossoon. Antsku oli ruokapöydän puheenaiheena, ja Antskun drinksuja ihmeteltiin listalta. Pasta Carbonaraa eivät pojat kuitenkaan halunneet, vaan Velhon Eväs jälkkärijätskeineen sai nälän talttumaan.



Minulle maistui pieni annos kasviskeittoa, oli sopivasti potkua ja makua tässä Rosson peperonatakeitossa. Suosittelen!

Kotimatkalla poikettiin vielä Putouksen innoittamina kierros Imatran kaupunginosan Mansikkalan kautta.

Meillä ihan odotetaan Miehen seuraavaa työmatkaa ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti